maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappuaattoa!

Grillikauden avaus viivästyi vappuaattoon. Grillaajalla olivat sekä grilli että taidot hieman ruosteessa. Neljä nakkia mustui hiilillä, mutta ensimmäiset seitsemän olivat oikein hyviä. Etenkin punaviinin kanssa. Aurinko paistoi ja tunnelma oli kohdallaan.

Pihvit olivat erinomaisia ja illalla muurikassa tehty lihafajitas loistavaa. Portugalilainen punaviini oli mehevä, kuten viinioppaassa luvattiin. Varsin herkullinen vappuaatto. Huomisen herkuttelut toteutetaankin sitten luovassa hengessä, koska kauppojen vappuaukioloajat tulivat pienenä yllärinä.

Lasten ja mummin kanssa juhlistimme vappuaattoa sirkuksella, joka erään kanssakatsojan sanoin oli "ihan hanurista". Esitys oli parikymmentä minuuttia myöhässä, koska telttaa ylitäytettiin oviaukkoa myöten. Ei olisi kannattanut, koska esiintyjien taso oli pääasiassa törkeän kehno. Lisäksi edessämme istuvien rouvien alta sortui katsomon lattia kesken esityksen. Ehkä yllättävin ohjelmanumero.

Ei kommentteja: